
AHDISTUNEISUUS
MILTÄ AHDISTUNEISUUS KUULOSTAA?
"Olen arvoton."
"Onnellisuuss ei ole minun saatavillani."
"En saa ajatuksiani kiertämästä kehää."
"Toistan jatkuvasti mielessäni sitä, mitä olen sanonut ihmisille varmistaakseni, etten kuulostanut tyhmältä."
"En saa unta, koska ajattelen tekemättömiä töitäni."
"Toisilla ihmisillä näyttää olevan selvät sävelet elämässään, minulla ei."
"En voi pyytää apua. Jos tulen torjutuksi, en voisi kestää sitä."
"Herään usein kauhistuneena tai paniikissa, enkä tiedä miksi."
"Maailma on vaarallinen paikka."
Oletko joskus kokenut tällaisia ajatuksia? On normaalia kokea ahdistusta ja huolta ajoittain, kuten kaikki meistä tekevät. Kyky ahdistua on hyväkin ominaisuus, joka varoittaa meitä vaaroista ja uhkista, jotka voivat aiheuttaa meille haittaa. Kuitenkin joskus ahdistuneisuus voi lähteä korostuneen hallitsemattomille kierroksille ja henkilö alkaa nähdä uhkia sielläkin, missä niitä ei välttämättä ole. Tämä voi johtaa krooniseen stressitilaan ja häiritä kykyämme toimia järkevästi, rentoutua tai nauttia elämästämme.
Kun ahdistus on haitallisen voimakasta, voimme tulla pienestäkin ärsykkeestä uupuneiksi, pelokkaiksi ja stressaantuneiksi, ja mieleemme voi tulvia todella häiritseviä ajatuksia. Voi olla vaikea keskeyttää ahdistunutta ajattelua ja se voi häiritä myös unta, ruokahalua, kykyä olla yhteydessä muihin ihmisiin tai sitoutua haluamiimme elämänmuutoksiin (stressi vähentää merkittävästi päämääräsuuntautunutta toimintaa). Elämme monimutkaisessa maailmassa, jossa ei ole aina helppoa suhtautua erilaisiin eteen tuleviin tunteisiin. Ahdistuneisuus onkin tällä hetkellä nro 1. mielenterveysongelma maailmassa. Et siis todellakaan ole yksin. Ahdistuneisuushäiriössä on kyse vakavasta, elämänlaatua voimakkaasti rajoittavasta oireyhtymästä. Kuitenkin, apua on saatavilla. Kognitiivinen psykoterapia on hyvä keino ottaa askelia vapauteen mieltä ahdistavista myrskyistä ja arjen rajoituksista.
​
Ahdistus voi kummuta esimerkiksi aiemmin koetusta traumasta, menetyksestä, vaikeasta elämänmuutoksesta tai vaikka kauan vääristyneenä pysyneestä minäkuvasta. Taustalla voi myös olla eksistentiaalisia (olemassaolon) kysymyksiä, merkityksettömyyden tai tyhjyyden tunnetta, toistaiseksi tuntemattomasta syystä ahdistusta ylläpitävä elämäntilanne tai vaikka kehon matala-asteiseen tulehdukseen (ja siten aivojen tulehtuneisuuteen) liittyviä haitallisia elämäntapoja. Tunnistettuja ahdistushäiriötyyppejä ovat yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, sosiaalinen ahdistuneisuus ja paniikkihäiriö. Samanaikaissairastavuus masennuksen kanssa on korkea. Yleensä ahdistuneisuushäiriöt alkavat tai ne diagnosoidaan nuoruudessa.
​
Psykoterapiassa on tärkeää tunnistaa ne mielen taipumukset ja rakenteet, jotka tuottavat ja ylläpitävät ahdistusta. Hoidon perusteita ovat altistusharjoittelu, huomion kiinnittäminen pois haitallisesta oiretarkkailusta sekä toistuvien ajatusmallien muokkaaminen joustavampaan suuntaan. Terapian keinoin voidaan liikkua kohti mielekkäämpää, ahdistuksesta vapaampaa arkea.
​
Ahdistus voi olla myös tapa peittää tai välttää muita taustalla piileviä tunteita. Olennaista on oppia tunnistamaan sekä hyväksymään todellisia sisältä kumpuavia tunteitasi ja tottua kokemaan epämiellyttäviäkin tunteita, mutta neutraalimmalla, ei-tuomitsevalla tavalla. Esim. "Mokasin työkaverin kanssa. Olen siis täysin kelvoton luuseri, ja minun on sanottava itseni irti." -> "Mokasin työkaverin kanssa ja tunnen oloni todella huonoksi ja arvottomaksi. En kuitenkaan ole huono enkä arvoton, ja tämä tunne menee pian ohi, kun ajattelen että mokat eivät ole maailman loppu, kaikki niitä tekevät ja maapallo jatkaa edelleen radallaan. Minä tulen selviämään tästä."
​
Päihteiden, kuten alkoholin käyttö vähentää väliaikaisesti ahdistusta. Itse asiassa päihteiden käyttö itselääkintänä ahdistuneisuuteen on erittäin yleistä. Riippuvuudet ovat yleensä yrityksiä säädellä omaa hermostoa. Lopulta päihteet kuitenkin lisäävät ahdistusta. Tuokioilleni tullaan aina selvin päin.
I'M AN ORIGINAL CATCHPHRASE
Kuinka ahdistuneisuuden hoito voi auttaa​
​
Ahdistuksesta, paniikista, fobioista, sekä kroonisesta stressistä ja huolestuneisuudesta on mahdolllista päästä vapauteen. Voit löytää tavan elää elämää, jossa ahdistus ei hallitse sinua, vaan sinä pystyt itse säätelemään mieleesi nousevia tunteita. Voit oppia rentoutumaan ja löytämään levollisemman tavan suhtautua erilaisissa tilanteissa viriäviin tunteisiisi ja tuntemuksiisi. Koska ahdistuneisuuteen on monia syitä, on myös monia tapoja hallita sitä. Yhteistyössä selvitämme, missä ahdistuksesi juuret ovat ja mikä elämässäsi mahdollisesti ylläpitää sitä. Opit tunnistamaan pelkojasi ja kuinka ne voivat tulla toivottua suuremmiksi, jos niitä ei huomata. Tunne on kuin oppilas joka viittaa luokassa innokkaasti eikä laske kättään ennen kuin tulee kuulluksi. Vaikea tunteesi mitä todennäköisimmin vaatii huomiotasi kunnes todella huomioit ja hoidat sitä. Harjoittelemme tunteiden tunnistamista ja huomiointia terapiassa. Vahvistamme myös kykyäsi sietää epävarmuutta. Et ole tulossa "hulluksi", vaikka ahdistunut ihminen voi yleisesti kokea niin. Olet vain käymässä läpi haastavia asioita monimutkaisessa maailmassa, jossa ihan oikeutetusti kokee joskus häiritsevän ahdistavia tunteita. Tunteilla ei kuitenkaan ole valtaa tuhota sinua.
​
Joskus ahdistuksessa on kyse käsittelemättömän trauman tai muun epäsuotuisan elämäntapahtuman pinnalle pyrkimisestä, jota ei ole aiemmin ymmärretty. Kun tarkastelet tapahtumia uudelleen, saatat tuntea pelkoa, mutta kohtaamalla pelon sillä on vähemmän valtaa elämääsi. Koska ahdistuksen tarkoitus on usein pitää meidät turvassa, on hoidossakin tärkeää edetä sinulle sopivalla tahdilla, jotta terapeuttinen prosessi ei itsessään tunnu uhkaavalta. Keskustelemme ja kartoitamme polkuasi eteenpäin lempeästi ja lähestymme ongelmiasi eri näkökulmista sinulle sopivin tavoin. Usein ihminen itse tietää, mihin on milloinkin valmis. Oletko sinä valmis tänään kirjoittamaan uutta tarinaa, olipa tarinasi ollut tähän mennessä mikä tahansa? Voit luottaa siihen, että kuljen kanssasi ja autan. Pian huomaat, etteivät vanhat asiat enää ahdista sinua niinkuin ne tekivät ennen.